Toiminnasta

Yleistä toiminnastamme

Helsingin hätäkeskus hälyttää palokunnan pelastuslaitoksen operatiivisen päällystön päätöksestä tai hätäkeskus automaattisesti, jos vakinaisen palokunnan yksikköjä on sidottu tehtäviin normaalia valmiustilannetta enemmän. Palokuntasopimuksemme määrittää lähtöajaksi korkeintaan 30 minuuttia arkisin kello 17-07 välillä ja viikonloppuisin ympäri vuorokauden. Miehistön keräännyttyä asemapaikalle, siirrymme joko suoraan kohteeseen tai 60 sekunnin lähtövalmiuteen omalle asemalle tai hätäkeskuksen määräämään paikkaan. Hälytysosasto hälytetään Virve-verkon välityksellä ja GSM-ryhmätekstiviestillä. Hälytyksiä on ollut vuositasolla noin 20-40 kappaletta.

Hälytysosaston viikkoharjoitukset pidetään joka tiistai kello 18.00 alkaen ja ne kestävät noin kolme tuntia kerrallaan. Kokoontuminen tapahtuu omalla asemalla. Aiheina ovat yleisesti yksikkö- ja henkilökohtaiset taidot sammutus-, pelastus- ja ensivastevalmiuksissa. Muutaman kerran vuodessa pyrimme osallistumaan tai järjestämään isommat harjoitukset, joihin osallistuu useampia yksikköjä muistakin palokunnista.

Tukiosasto kokoontuu torstaisin tekemään uuden aseman ylläpitoon liittyviä tehtäviä.

Olemme perinteisesti osallistuneet Helsingin pelastuslaitoksen vuosittain järjestämään hälytysosastojen Helsinki-malja -kilpailuun. Helsinki-malja toimii omalta osaltaan hälytysosaston koulutustarkastuksena, koostuen erillisestä teoriaosasta ja käytännön tehtävästä. Viime vuosina käytännön osuus on järjestetty Hakaniementorilla Helsinki-päivänä. Viimeisimmät sijoitukset kilpailusta ovat: 1997 neljäs, 1998 kolmas, 1999 voitto, 2000 yhdestoista, 2001 voitto, 2002 toinen, 2003 kilpailua ei järjestetty koska Helsinki järjesti palokuntien SM-kilpailut, 2004 kolmas, 2005 toinen, 2006 kolmas, 2007 ja 2008 voitto, 2009 neljäs, 2010 kymmenes sekä 2011 neljäs. Tavoitteenamme on, että kaikkiin kilpailuihin osallistuminen perustuu miehistön haluun osallistua. Miehistö on esittänyt päällystölle toiveen, että kilpailut joihin osallistutaan, olisivat operatiivista toimintaa sivuavia ja tukevia eikä ns. perinteisiä tynnyrintäyttö- ja keilankaatokilpailuja. Helsingin radanvarren palokuntien jalkapalloturnaukseen olemme osallistuneet joka vuosi ja tuomisena on aina ollut palkintosija.
 

Kilpailumenestystä palokunnalla on tullut läpi vuosikymmenten 70-80 lukujen ollessa vähän vaisumpia. Erityisen aktiivisesti on osallistuttu aikanaan nk. radanvarren palokuntien kisoihin, joista varsinkin 20-30 luvuilla oli aina palkintosija tuomisina. Radanvarren palokuntien yhteistoiminta on vuosien varrella hiipunut lähes olemattomiin. Olemmekin pyrkineet nyttemmin herättämään henkiin radanvarren perinnettä. Muut Helsingin radanvarren palokunnat ovat Pakinkylän VPK, Puistolan VPK, Malmin VPK, Pukinmäen VPK, Oulunkylän VPK ja Tapanilan VPK.

Suoritamme turvallisuusviestintää Helsingissä. Annettu opetus tapahtuu Helsingin pelastuslaitoksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella, pelastuskoulun vahvistaman opetussuunnitelman mukaisesti. Annettava opetus on ilmaista helsinkiläisille yrityksille, yhteisöille, taloyhtiöille, kouluille, päiväkodeille yms. Aiheina valistustilaisuuksissa on mm. alkusammutuksen käytännön harjoituksia, paloturvallisuusluentoja jne. Jos haluatte paloturvallisuuskoulutusta tai palokuntamme esittelemään toimintaansa, pyydämme ottamaan yhteyttä yhteydenottolomakkeella.

Varsinainen toimipisteemme sijaitsee Krämertintie 8:ssa. Vanha, vuonna 1962 valmistunut paloasema purettiin ja tilalle rakennettiin uusi ajanmukainen asema, joka valmistui syyskuussa 2012.

Missio ja ajatusmaailma

Tiedostamme paikkamme ja tehtävämme Helsingin pelastustoimessa. Pyrimme harjoittelemaan mahdollisimman laaja-alaisesti, jotta niinä kertoina kun apuamme tarvitaan, pystymme sitä parhaalla mahdollisella tavalla tarjoamaan.

Pyrimme tukemaan Helsingin vakinaisen palohenkilöstön pyrkimyksiä mahdollisuuksiemme mukaan, tavoitteena molempia osapuolia palveleva rinnakkaiselo. Pyrimme siihen, että pystymme ylläpitämään perinteitämme ja vastaamaan osaltamme nykyajan haasteisiin.

Muu yhdessäolo

Kevätkauden päättäjäiset ja pikkujoulut ovat perinteisesti olleet suosittuja tapahtumia jäsenistömme keskuudessa. Takapihamme grillin ääressä on maailmaa ruodittu useasti muutenkin. Lisäksi pyrimme järjestämään pitkin vuotta virkistystapahtumia jäsenistölle yhteishengen vaalimiseksi.

Noudatamme toiminnassamme palokuntahyveitä

  • Hienotunteisuus
  • Huomiokyky
  • Tarkkuus
  • Myötätunto
  • Uskollisuus
  • Urheus
  • Taitavuus
  • Periksiantamattomuus